Kosmetiikkaa löytyy paitsi kaupan hyllyltä, myös kotoa ja luonnosta

Luonnonkosmetiikka yleistyy jatkuvasti ja saatavilla on jo paljon eri merkkien tuotteita. Hinnatkin ovat varsin vertailukelpoisia tavalliseen kosmetiikkaan verrattuna. Luonnonkosmetiikka on monesti hyvä vaihtoehto esimerkiksi silloin, kun vahvemmat tuotteet aiheuttavat iho-ongelmia.

Kosmetiikkaa löytyy paitsi kaupan hyllyltä, myös kotoa ja luonnosta

Luonnonkosmetiikassa ja tavallisessa kosmetiikassa raaka-aineet ovat eri muodossa

Luonnonkosmetiikaksi määritellään tuotteet, joiden valmistusprosessissa on otettu huomioon ainesosien luonnollinen alkuperä ja niissä hyödynnetään luonnon omia raaka-aineita synteettisten sijaan. Tällaiset kosmetiikkatuotteet ovat tavallista kosmetiikkaa ekologisempia, sillä niiden valmistuksen kohdalla pohditaan myös sitä, minkälainen vaikutus tuotteen elinkaarella on ihmiseen ja ympäristöön. Tämä näkyy paitsi raaka-aineissa, myös mm. tuotteiden pakkauksissa. Markkinoilta löytyy myös paljon näiden tuotteiden välimuotoja. Kosmetiikassa käytetäänkin luonnon raaka-aineiden ja synteettisten raaka-aineiden lisäksi myös luonnosta peräisin olevia aineita, jotka on muutettu synteettiseen muotoon. Aivan yksinkertaista ei rajanveto ei siis ole. Luonnonkosmetiikan ehtoihin kuuluu kuitenkin aina se, ettei kosmetiikkaa ole testattu eläinkokeilla. Kaikkien Suomessa myytävien kosmetiikkatuotteiden tulee kuitenkin täyttää tarkat turvallisuus- ja ympäristövaatimukset.

Kosmetiikkaa kotikeittiöstä

Useita kosmetiikkatuotteita voi valmistaa helposti itsekin ja ainesosat saattavat hyvinkin löytyä valmiina keittiön kaapista. Tällöin puhutaan useimmiten kotikosmetiikasta. Esimerkiksi sokeri, suola, etikka, ruokasooda, hunaja, öljyt, yrtit ja hedelmät soveltuvat käytettäväksi myös kosmetiikassa. Kyseessä ei ole mikään uusi innovaatio, sillä jo Kleopatran tiedetään kaunistaneen itseään hunajan ja maidon avulla. Monesti jo yksikin ainesosa riittää tuotteeseen ja esimerkiksi avokadoa muussaamalla saa kosteuttavan kasvonaamion. Myös hunaja toimii jo pelkällään kosteuttavana ja puhdistavana naamiona tai koko kehon kuorintavoiteena.

Kosmetiikkaa kotikeittiöstä

Itse valmistettujen tuotteiden etu on paitsi edullisuus, myös se, että silloin tietää varmasti mitä tuotteet sisältävät. Kosmetiikassa voi hyödyntää toisinaan sellaisiakin tuotteita, jotka eivät muuten tulisi käyttöön. Esimerkiksi käytetyt kahvinpurut toimivat hyvin ainesosana kuorivalle naamiolle. Ylimääräisen kaurapuuron voi hyödyntää kasvoille, sillä puuron sisältämä rasva ja sidosaineet rauhoittavat ihoa.

Perusvälineet riittävät, kunhan huolehtii hygieniasta

Kotikosmetiikkaa valmistettaessa tuotetta voi myös valmistaa vain tarvitsemansa määrän, jolloin kylpyhuoneen kaapit eivät täyty purkeista. Perusruokatarvikkeilla pääsee alkuun, mutta suuremman innostuksen iskiessä täydennystä voi tilata nettikaupoista. Netistä löytyy myös paljon käteviä kosmetiikkaohjeita. Kotikosmetiikan vahvoista perinteistä kertoo myös se, että esimerkiksi isovanhempasi osaavat varmasti kertoa omia niksejään ruokatarvikkeiden hyödyntämiseen. Resepteillä on pitkään ollut tapana kulkea perimätietona. Kosmetiikan valmistukseen ei yleensä tarvita sen kummempia erikoisvälineitä, vaan tuotteet voi valmistaa lasikulhon ja lusikan avulla. Kosmetiikalle kannattaa kuitenkin varata omat astiansa, joissa ei valmista muuta. Kotikosmetiikka eroaa tavallisesta kosmetiikasta siinä, ettei kotikosmetiikassa ole säilöntäaineita. Tämän takia hygieniasta huolehtiminen korostuu ja sekä kädet että välineet on syytä pestä huolella.

Yrtit ja kasvit sopivat mainiosti kosmetiikkatuotteiden pohjaksi

Kosmetiikan valmistuksessa voi hyödyntää myös villiyrttejä, kuten ruusun terälehtiä, koivun lehtiä, orvokin kukkia ja poimulehden lehtiä. Kasveja onkin hyödynnetty sekä kaunistautumisessa että puhdistautumisessa kautta historian. Tuotteiden valmistamisessa rajana on lähinnä oma mielikuvitus, mutta etukäteen kannattaa hieman tutustua siihen, miten eri ainesosat käyttäytyvät keskenään. Ota siis selvää kasvien vaikutuksesta ja tutustu kasveihin niin hyvin, että varmasti tiedät mitä keräät. Ohjeita yrttikosmetiikkaan löytyy kirjoista, blogeista ja esimerkiksi Facebook-ryhmistä.

Yrtit ja kasvit sopivat mainiosti kosmetiikkatuotteiden pohjaksi

Hiustenhoitoon sopivat erityisesti minttu, nokkonen, kamomilla ja mesiangervo. Yrttihoidolla voi vahvistaa myös hiuspohjaa. Kasvoveden ainesosiksi käyvät mm. puna-apila ja poimulehti, sekä erityisesti rasvaiselle iholle toimiva voikukka.Koti- ja luonnonkosmetiikkakin voi aiheuttaa herkkyyttä. Esimerkiksi monitoimikasvi siankärsämö voi saada pujoallergikot oirehtimaan. Kokeilemalla löytää itselleen sopivimmat raaka-aineet niin luonnosta kuin keittiöstäkin. Halutessaan tuotteisiin saa tuoksua tai väriä eteeristen öljyjen tai mineraalipigmentin avulla.