Lapsuuden parhaita lääkkeitä

Kuka meistä ei ole lapsena käyttänyt ratamon lehtiä pienten kadulla saatujen haavojen parantamiseksi? Leikit ovat olleet joskus vähemmän turvallisia, ja polvien tai kyynärpäiden iholle ilmestynyt veri oli normaalia ja siihen oltiin totuttuja. Pieni ratamon lehti sattui melkein aina olemaan jossain lähellä, se pestiin lähivesistössä jos pestiin ja laitettiin haavan päälle auttamaan – ja jos se ei auttanut, siltä se kuitenkin tuntui. Kipu lieveni ja verenvuoto päättyi.

Muillekin Kuin Lapsille

Vaikka aikuisiksi tullessa olemme unohtaneet ratamon käytön melkein kokonaan, sillä on paljon muita hyödyllisiä ominaisuuksia kuin ulkoisten pikkuhaavojen parantamiskyky. Ratamon lehtiä voidaan käyttää vilustuneen kurkun hoitoon, tulehtumisprosessien lievittämiseen sekä suolistotauteihin. Tämä rikkakasvina pidetty vihreä lääkäri toimii verenvuotojen pysäyttäjänä, kivun helpottajana ja monena muuna parantajana, kun halutaan enemmän lääkintää luonnosta kuin apteekista.

Muillekin Kuin Lapsille

Tuore ratamon lehdistä puristettu mehu auttaa sellaisissa keuhkoputken tulehduksissa, kun elimistö ei millään tahdo lopettaa kuivaa yskää. Kolme ruokalusikallista päivässä vetävät keuhkoissa olevat nesteet yskän kautta ulos ja kuivasta yskästä johtuvat kivut myös helpottuvat. Saa ratamolta apua silmätulehduksiinkin, jolloin silmiin tehdään kompresseja ratamon lehtien uutteen kanssa ja annetaan olla silmien päällä jonkun aikaa.

Ruusunmarjat: Joka Mummon Keittiössä

Varmaan jokainen meistä muistaa, kun vierailtiin mummon luona kylässä lapsuudessa ja juotiin siellä mahdottoman mukavalle tuoksuvaa teetä, joka oli ruusunmarjojen kanssa haudutettua. Mummot ovatkin olleet meidän parhaita lääkäreitä siihen aikaan, kun sairastimme jotain liian pientä lääkärikäynnistä vaivautuakseen: heillä oli keinoja joka tautiin ja vammaan, ja jotenkin koko homma oli aina toiminut ja moitteitta, kun lapset palasivat kaupunkiin aina terveinä ja pirteinä.

Ruusunmarjat: Joka Mummon Keittiössä

Ruusunmarjapensaita näkee silloin tällöin myös kaupungeissa, mutta mitä kauemmas kaupungista, sitä enemmän ruusupensaita. Alkukesällä ne kukkivat kauniita erivärisiä ruusuja, ja loppukesästä sekä alkusyksystä pensaisiin muodostuu ruusunmarjoja eli ruusujen epähedelmiä, jotka ovat tuoreina aika omituisen makuisia, mutta niistä saa apua moneen vaivaan. Ruusunmarjat käytetään yleensä kuivattuina, kun saadaan ne kerättyä pensaista elo- syyskuussa ja pidetään 80-90 asteen lämpöisessä uunissa niiden kuivumiseen saakka. Ruusunmarjat pitävät sisällään runsaasti C-vitamiinia, jonka ansiosta vahvistavat elimistön vastustuskykyä, mikä on tärkeää erityisesti talviaikaan, jolloin melkein joka toinen meistä kärsii flunssasta. Ruusunmarjoista voidaan myös keittää juomaa, joka auttaa flunssan lisäksi munuaistauteihin, päänsärkyyn ja tasapainottaa hermoston toimintaa. Ruusunmarjan kanssa haudutettu tee rauhoittaa jo tuoksullaan. Toisen maailmansodan aikana Yhdysvalloissa istutettiin niin sanottuja voiton tarhoja, jotka olivat ruusunmarjoja täynnä: marjat lähetettiin Eurooppaan, jonka sotilaat olivat oikeassa vitamiinitarpeessa. Vitamiinirikkain laji on metsäruusu, jota on koko Suomi täynnä ja jonka tunnistaa pidennetystä marjamuodosta. Kun marjasta halutaan eniten vitamiineja, se kannattaa poimia heti sen jälkeen, kun marjan väri on muuttunut punaiseksi; kun taas halutaan hyvää makua, keruun kanssa kannattaa odottaa mahdollisimman pitkään, jopa ensimmäisiin pakkasiin saakka. Tähän lisättäköön, että aina, kun kyse on jostain aikaisemmin tuntemattomasta sairastamisesta ja vakavasta oireilusta, kannattaa kääntyä lääkäreiden puoleen kysymään apua. Väärin diagnosoitu tauti tai ylimääräinen innostus luonnolliseen lääkintään voivat johtaa vakaviin seurauksiin, joita olisi voinut välttää toimimalla maalaisjärkisesti oikein. Ruusunmarjoista kannattaa muistaa ehkä vain se, että niistä valmistettujen juomien juomisen jälkeen tai marjojen syömisen jälkeen täytyy pestä hampaat tai vaikka huuhtoa suu puhtaaksi, koska ruusunmarjat pitävät sisällään suuren määrän happoja, joiden jatkuva vaikutus hammaskiilteeseen rikkoo sitä hitaasti mutta varmasti.